sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Voimakkaita värejä

Jehkotar Craft challenge antoi tällä kertaa erääksi teemaksi voimakkaat värit, ja sillä nyt mennään. Petroolinsininen on yksi lempiväreistäni, ja uusissa Polychromoskynissäni on aika hauskoja sävyjä. Olen leikkiny Gelli-plate levyllä, ja vedoksissa esiintyy samoja sinisen sävyjä.


Tein kirjakortin, ja sen seurauksena minulla on läjä kirjapaperia odottamassa eri käyttötarkoituksia. Näihin sain muutaman kulutettua... Leimailin Paperartsyn kukkasia ja väritin Polychromos puuväreillä. Niissä on mukavan voimakkaat pigmentit ja hyvä peittävyys :) vasemmalla jo aiemmin tekemäni kortti jolle ajattelin tehdä lisää seuraksi.


Tausta on tehty gelli-levyllä. Itse asiassa niin, että olin päästänyt levylle maaleja kuivumaan, ja päätin vihdoinkin putsata ne pois vedostamalla niin että tarttuivat uusien maalikerrosten mukana paperiin. Lopputulos on aika jännittävän näköinen. Valitsin ympärille eri värisiä taustoja ja tuohon yhteen lisäsin leimailua kun siinä ei värihippuja paljon ollut. Kukat on kohotettu nalle-tarralla ja tekstit on leikelty noista samoista kirjansivuista, vähän kuin olisi minirunoja.




Tässä vielä se neljäs jonka olen julkaissut jo aikaisemmin täällä. Siellä vähän enemmän tuosta taustan tekemisestä.








7 kommenttia:

  1. Voi että miten huikeita juttuja! Hyvä idea käyttää tekstinä sivuista leikattuja lauseita!

    VastaaPoista
  2. Ihana väri tosiaan tuo petroolin sininen. Ja erittäin persoonalliset taustat <3 <3 <3

    VastaaPoista
  3. Upeita! Taustat aivan mahtavat ja väri kaunis.

    VastaaPoista
  4. These are AMAZING! The coloring is great and I love that you left a border when you cut out the flowers, great contrast! Hugs, Autumn

    VastaaPoista
  5. Absolutely beautiful, love them all, well done :D

    VastaaPoista